Jos perheessä tai ystäväpiirissä, tai ylipäätään missä tahansa on tekemisissä ihmisen kanssa, jolla on esim jokin riippuvuus tai sairaus, kohdistaa se meihin läheisiin tosi paljon odotuksia ulkopuolelta. Tuntuu että ulkopuoliset odottaa meiltä pelastamista ja muutenkin sitä, että laitetaan asiat kuntoon. Siinä vaiheessa kun ite heittää hanskat tiskiin saa älyttömän määrän kritiikkiä. Yleensä vielä sellaisilta, joilla ei ole hajuakaan mitä kaikkea sen ihmisen eteen on yritetty tehdä, kuinka monta vuotta on yritetty sitä ihmistä auttaa. Ihmisiä ei valitettavasti tosta noin vaan pelasteta. Se on mahdotonta. Se kun lähtee siitä ihmisestä itsestään ja hänen omasta halusta saada elämänsä kuntoon. Tää mun on pitänyt oppia itse kantapään kautta, kun poltin itseni loppuun yrittäessäni pelastaa päihderiippuvaista ihmistä vuosia, ihan turhaan.
Missä kulkee se raja että pitää auttaa? Jossain vaiheessa on pakko vaan luovuttaa, kun läheinen ei itse näe käytöksessään mitään väärää. Hän oikeuttaa tekonsa tai käytöksen jollain syyllä. Tämä syy voi olla vaikka lapsuudentrauma, huono elämäntilanne tai sairaus, jne. Ketään ei tietenkään tulisi hylätä huonoina hetkinä, mutta ketään ei voi myöskään pelastaa väkisin, oli kuinka läheinen ihminen tahansa. Jos sä oot vuosia yrittänyt saada ihmiselle apua, eikä tapahdu mitään, alkaa jossain vaiheessa tajuamaan että kaikki se energia mitä sä annat itsestäsi menee vaan hukkaan. Joskus tähän ei tarvita edes vuosia. Joskus se, että ihminen käyttäytyy ja kohtelee toista todella alentuvasti ja epäkunnioittavasti saa olla syy siihen, että välit laitetaan jäähylle. Sulla on oikeus ajatella myös itseäsi ja omaa hyvinvointiasi ja jos se menee jo siitä kerrasta katki, niin sitten se menee. Meillä jokaisella on oikeus asettaa rajat just niin miten itse halutaan. Meillä on itsemäärämisoikeus.
Meidän läheisten tehtävä ei ole pelastaa. Me voidaan ohjata oikeaan suuntaan ja yrittää olla tukena. Mutta jos se ei tuota tulosta tai jos käytös on todella alentavaa, loukkaavaa, satuttavaa tai epäterveellistä, ei sitä tarvi sietää edes hetkeä. Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja jos myrkyllinen suhde alkaa verottamaan jo omaa jaksamista ja arjen pyörittämistä, ei siinä ole mitään järkeä jatkaa sellaista suhdetta. Monesti olen saanut lukea että on välinpitämätön kun ei toistuvasti yritä pelastaa ihmistä jolla menee huonosti. Et välitä kun et jääkään seisomaan vierelle huonolla hetkellä. Mulle on ihan terapeutitkin sanoneet että se ei ole edes terveellistä. Itse sitä oli vaikea tajuta ja vasta vuosia myöhemmin tajusin nostaa kädet ilmaan ja luovuttaa. Mun piti ajatella myös mun omaa perhettä, itseäni ja lapsia. Aloin voimaan todella huonosti.
Tää on syy, miksi nykyään paljon helpommin nostan kädet ilmaan näissä asioissa. Koska tiedän mitä se on, kun yritin vuosia pelastaa. En halua enää ikinä tuhlata elämääni sille, että muut saisivat hyvän elämän. Turhaan. Tottakai yritän olla tukena ja ohjata oikeaan suuntaan, mutta niinkuin sanoin, mun tehtävä ei ole pelastaa ketään. Ja jos mä koen, että kaikesta siitä hetkenkin yrittämisestä ei ole mitään hyötyä ja saan jatkuvasti vain paskaa niskaan, niin en aio tuhlata enää aikaani. Enemmän kuin mielelläni palaan asiaan sitten kun asioista voi keskustella, sen voi tehdä rakentavasti sekä ihminen tiedostaa ongelmansa ja haluaa siihen apua.
Ei se niinkään vaan mene että yhdellä on vastuu tehdä kaikkensa toisen hyvinvoinnin eteen. Happimaski laitetaan lennollakin itselle ensiksi, ennenkuin sille toiselle.
Tosi hyviä pointteja hyvin tärkeästä ja liikuttavasta asiasta. Olen aivan samaa mieltä, että oma terveys edelle pitää mennä eteenpäin ja nimenomaan yrittää ohjailla esimerkiksi päihdeongelmaista tuttua oikeaan suuntaan. Nimenomaan pakottamisesta ei tule yhtään mitään, vaan se henkilö pitää itse saada tajuamaan ja joskus siinä voi mennä kauankin. Meilläkin on suvussa alkoholiongelmaa, mutta onneksi osa ollaan saatu hoitoon.
VastaaPoista