Siirry pääsisältöön

Mitä yhteistyön eteen pitää tehdä?

Shitty is the new black” - blogia pitävän Sariannan postauksen innoittamana halusin myös lähteä avaamaan tätä yhteistyö -asiaa, että mitä kaikkea se vaatii kun teet yhteistyön.

Itselläni ei ole paljoa kokemusta näistä vielä kertynyt, joten mun näkökulma saattaa olla erilainen kuin jonkun muun ja jos jotain olennaista tästä puuttuu, niin saa mainita. Tän ei ole tarkoitus siis avata kaikkia yhteistyön laillisia ja laittomia seikkoja, vaan sitä, millainen työ yhteistyön eteen monesti tehdään. Yhteistyö vaatii oikeasti aika paljon. Esimerkkinä ensiksi vaikka 

blogiin tehtävä yhteistyö: 

Tällaisen tekstin kirjoittamiseen menee aikaa hyvässä lykyssä monta tuntia. Pitää ottaa kuvia, niistä valita parhaat ja monesti niitä pitää muokata vähän sopivammaksi. Sit sun pitää kirjoittaa teksti. Sitä hiotaan hyväksi, luetaan läpi, hiotaan virheet pois, parannetaan muutama kohta, sit luetaan uusiksi. Mahdollisesti hiotaan vielä monta kertaa ja luetaan uusiksi ja taas uusiksi, kunnes teksti on hyvä. Eikä unohdeta sitä, että se alusta jossa kirjoitat voi sekoilla... 



Myös yhteistyökumppani pitää linkittää mukaan tekstiin ja lisätä muita mahdollisesti tärkeitä linkkejä liittyen tähän, ym. Nekin pitää erikseen käydä noutamassa eri sivuilta. Eikä unohdeta sitäkään, että ennen tätä kaikkea sun pitää saada se kokemus siitä tuotteesta/palvelusta. 

Tälläisessä yhteistyöpostauksessa täytyy muistaa myös lailliset seikat, eli merkitä se postaus kaupalliseksi yhteistyöksi. Sehän ei riitä että se hengaa siellä jossain häshtägeissä tai tekstin lopussa, vaan se pitää lukea siellä HETI alussa S E L K E Ä S T I mainittuna. Lisäksi pitää vielä tehdä kaikki hakukoneoptimoinnit, jakaa julkaisua eri paikoissa (joita voi olla monta) jne jne. Siihen menee siis AIKAA!


Instagramyhteistyö: 

Tää tosiaan eroaa omasta instajorinasta aika paljon. Siinä missä oman kuvan omalla tekstillä saa ”vaan heittää” instaan, menee yhteistyöpostaukseen tuplasti aikaa. Vaikka instaan on nopeampi kirjoitella, olisi yhteistyötä laadittaessa hyvä olla laadukas kuva/laadukkaat kuvat, selkeä laadukas teksti ja muistaa ne lailliset asiat. Eli aikaa menee kuviin, niiden sommitteluun ja muokkauksiin niinkuin blogissakin. Instassakin pitää lukea heti alussa, että kyseessä on kaupallinen yhteistyö. Ei niin, että se tulee ilmi vasta tekstin lopussa ja  hyvässä lykyssä vielä vasta häshtägeillä. Yhteistyökumppanit tulee merkitä myös mukaan tietysti. 



Lisäksi yleensä myös ne häshtägit pitää olla tietynlaiset, mitä esim kyseinen yhteistyökumppani toivoo. Tän lisäksi ne pitäisi olla sellaiset, että postaus nousisi mahdollisimman ylös ja tavoittaisi näin mahdollisimman monta ihmisiä. Iso plussa olisi sekin, että saataisiin mahdollisesti myös instapostaukselle jakoja, että julkaisu lähtisi leviämään ja tavoittaisi näin vielä enemmän yleisöä. Eli hommaa riittää. 

Monesti meille tarjotaan vaan tuotepalkkiota näistä hommista. Monet ovat nykyään tietoisempia omasta arvostaan ja onkin alannut kieltäytymään pelkästä tuotepalkkiosta, sekä laittaa selkeän hinnaston millä lähtee mainostamaan tuotteita tai palveluita. Shittyn blogitekstissä esim. on ihan puhtaita lukuja siitä, mitä hän saattaa pyytää per postaus palkkaa. 



Tää on, niinkuin kerrottu, ihan oikeasti aikaa vievää touhua ja nää asiat pitää miettiä ja hioa hyvin alusta loppuun. Ja me vaikuttajat haluamme seistä sanojemme takana ja mainostamme usein yritystä, jonka tuotteet tai palvelut ovat jo aiemmin tuttuja ja luotettavia. Jos käy niin, että yhteistyö ei vastaakaan odotuksia, ei monet lähde feikkaamaan sen toimivuutta, vaan sitten voidaan miettiä esim yhteistyön purkamista. Tässä me haluamme ajatella myös teitä ja pyritään siihen, että voidaan olla luotettavia. 

Toivottavasti tää avaisi vähän tätä yhteistyöhommaa paremmin, että me somevaikuttajat ei saada mitenkään ilmaiseksi ja ”tostanoinvaan” kaikkea. Toki joillekin lähetetään tuotteita myös pyytämättä, mutta nekin pitää merkata saaduksi ja ennen sitä on monesti tehty kovaa työtä jo aiemmin saman firman tuotteen eteen. 



Jos te joskus törmäätte sellaisiin vaikuttajiin, jotka ei oo merkinneet näitä kaupallisia yhteistöitä tai saatuja tuotteita, on se yleensä tietämättömyyttä tai vahinkounohdus ja te voitte hyvin laittaa näistä ihan viestiä kyseiselle vaikuttajalle! Mulla joskus unohtui tarinasta ”kaupallinen yhteistyö” teksti ja jouduin tarinan poistamaan ja lisäämään sen uudestaan. Nää on tarkkoja juttuja ja itse ainakin haluan olla tarkka näissä, sekä varmasti myös muutkin. 😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady

Verenhukka, 3 asteen repeämä, sektio. Synnytystarinani

Meidän kuopuksen syntymään mies ei kerinnyt mukaan ja se on aika hauska tarina se! Olin vahingossa ennustanut täydellisesti miten tässä tulee käymään  😂  Mutta aloitetaan ekasta. Esikoinen :  Syntyi sektiolla, 37+3 aivan valtavien turvotusten takia. Ei ollut raskausmyrkytystä, mutta turvotus oli niin kamalaa että en pystynyt kävelemään kunnolla. Neste puski jopa jaloista ihan ulos asti, mikä oli tosi creepyä. Jalat näytti ihan vauvan jaloilta turvotuksen takia. Paino nousi kauheasti, yli 33kg.  Vauvan keuhkot eivät olleet kunnolla kehittyneet ja hän hörppäsi lapsivettä keuhkoihin, joten joutui teholle viikoksi. Alkuvaiheessa vauvalla epäiltiin mm suu- ja kitalakihalkiota jostain kumman syystä, sekä munuaisten vajaatoimintaa, koska ei virtsannut vuorokauden aikana. No, ne osoittautui turhiksi epäilyiksi, vauvalla oli kaikki kunnossa. Imetys epäonnistui ja äitiys oli valtava shokki. Korvikkeella mentiin ja äitiyteen tottui pikkuhiljaa. Vauva oli 3330g ja 48cm, py 37cm

Miten pitää huolta parisuhteesta ruuhkavuosien keskellä?

Parisuhde ruuhkavuosien keskellä voi kärsiä aika kovastikin. Se saattaa helposti unohtua arjenpyörityksen keskellä, eikä siihen aina välttämättä jaksa panostaa sillä tavalla, miten haluaisi. Parisuhde, kuten muutkin ihmissuhteet, eivät ylläpidä itse itseään, vaan niitä tulisi aktiivisesti huoltaa.  Kuva vuodelta 2013 Miten sitten pitää parisuhde pystyssä lapsiarjen keskellä? Jokaisellahan on tähän varmasti omat hyväksi havaitut keinot ja meidän jutut eivät välttämättä toimi sitten taas toisilla. Mutta meillä parisuhdetta pyritään huoltamaan näillä tavoilla: Tukiverkosto Meillä on tukiverkosto, jota hyödynnetään siinä, jos halutaan lähteä vaikka kahdestaan syömään jonnekin. Tosin sitä ei olla tehty enää hetkeen jostain syystä. Pitäisi taas ryhdistäytyä tässä! Lisäksi lapset toisinaan menevät yökylään ja silloin saakin yleensä kokonaisen viikonlopun aikaa vaan parisuhteelle. Lounashetket arkipäivinä yhdessä Joskus mennään puolison kanssa lounaalle työpäivän aikana, kun lapset ovat koulus