Siirry pääsisältöön

Ajankäyttö lapsiperheessä

(Ja lisää kuvia kodin kaaoksesta 😂)

Kun sulla on lapsia, omasta ajasta tulee todella kallisarvoista. Siis ne pienet hetket on kultaakin kalliimpia, kun saa olla iltaisin itsekseen. Taas varmaan ne, joiden mielestä ei saisi haluta sitä omaa-aikaa kun lapsia tekee, pyörittelee päätään niin että niskanikamat rutisee. 

Kun koko päivän kuuntelee kiukuttelua ja tappelua, niin todellakin sitä odottaa sitä iltaa kuin kuuta nousevaa. Kun joku ei vaadi kaiken aikaa jotain ja roiku sussa kiinni. Kaikki te, jotka kommentoitte että lasten kanssa pitää olla 247, niin en ajatellut olla nyt, enkä koskaan joka ikistä tuntia vuorokaudessa lapsissani kiinni. Rakastan sitä, että saan olla myös hetken kahden, vain minä ja mun iltapalasämpyläni. 



Jokainen sekunti ja minuutti on tärkeää, ennenkuin joku taas herää. Kun lapset saa nukkumaan, pitää äkkiä hyökätä sohvalle iltapalan kanssa. Pitää keritä nauttimaan siitä pienestä oman ajan rippeestä, joka on maksimissaan tunti tai kaksi illassa, ennenkuin itse väsähtää tai joku lapsista herää. Pitää saada jossain vaiheessa nollattua se päivän huutokuormitus. 

Taustalla lamppu, joka purettiin osiin myyntiä varten. Ihan kaikkea lapsetkaan ei kerkee tuhoamaan 😂


Siksi en halua tehdä MITÄÄN ylimääräistä enää iltaisin. Meillä ei todellakaan siivota, tiskata tai etsitä sukille pareja lasten mentyä nukkumaan. Ehei, ei todellakaan! Mä viikkaan itseni nätisti sohvalle ja syön iltapalani ihan rauhassa kaiken sen kaaoksen keskellä. Eikä muuten tee yhtään tiukkaa. Katellaan sit seuraavana päivänä uudestaan sitä siivoamista, mikä on sekin kyllä neljän pienen lapsen perheessä niin turhaa työtä kuin voi vaan olla. Siksi en enää osaa sitä stressatakaan. 

Aamulla olisi varmasti ihana herätä siistiin kotiin, mutta meillä ei olisi mitään hengähdystaukoa, jos illasta alettaisiin uusiksi siivoamaan.

Tässä muistipelissä taitaa mennä hetki 🥵


Pystytkö sä rentoutumaan kaaoksen keskellä vai onko illalla pakko kerätä kamat kasaan, viikata vaatteet ja laittaa tiskit? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pitää huolta parisuhteesta ruuhkavuosien keskellä?

Parisuhde ruuhkavuosien keskellä voi kärsiä aika kovastikin. Se saattaa helposti unohtua arjenpyörityksen keskellä, eikä siihen aina välttämättä jaksa panostaa sillä tavalla, miten haluaisi. Parisuhde, kuten muutkin ihmissuhteet, eivät ylläpidä itse itseään, vaan niitä tulisi aktiivisesti huoltaa.  Kuva vuodelta 2013 Miten sitten pitää parisuhde pystyssä lapsiarjen keskellä? Jokaisellahan on tähän varmasti omat hyväksi havaitut keinot ja meidän jutut eivät välttämättä toimi sitten taas toisilla. Mutta meillä parisuhdetta pyritään huoltamaan näillä tavoilla: Tukiverkosto Meillä on tukiverkosto, jota hyödynnetään siinä, jos halutaan lähteä vaikka kahdestaan syömään jonnekin. Tosin sitä ei olla tehty enää hetkeen jostain syystä. Pitäisi taas ryhdistäytyä tässä! Lisäksi lapset toisinaan menevät yökylään ja silloin saakin yleensä kokonaisen viikonlopun aikaa vaan parisuhteelle. Lounashetket arkipäivinä yhdessä Joskus mennään puolison kanssa lounaalle työpäivän aikana, kun lapset ovat koulus

Kaularangan välilevyn pullistuma, oireet ja leikkaus

​ Avataanpas nyt aiheesta välilevyn pullistuma! Onkin tullut paljon toiveita lisätä tästä aiheesta oma pallura instan kohokohtiin, mutta en jostain syystä ole saanut aikaiseksi. Kootaan siis tähän postaukseen kaikki se, minkä muistan ja mitä sain kaiveltua instan arkistoista. Mistä kaikki alkoi? Tästä kaikki alkoi. Luultiin lihasjumiksi. Hierottiin ja hierottiin, eikä vaan lähtenyt kipu. Se vaan yltyi ja yltyi pahemmaksi.  En voinut maata sängyssä ollenkaan. Lattialla auttoi edes vähän. Sain lääkäristä lääkkeeksi panacodia ja sirdaludia (lihasrelaksantti). Lääkkeet eivät juurikaan auttanut ja nukuin jotain 1,5h pätkiä niiden avulla, sit valvoin. Aamut ja päivät torkuin lattialla lasten katsellessa tvtä. Huhhuh, ihan hirveää aikaa.  Lähdin päivystykseen, koska lääkkeet ei tuoneet apua, jossa sain lääkettä piikeillä. Ei auttanut, ei tuntunut missään. Jatkettiin tota särkylääke comboa siis. Menin töihin takaisin panacodin voimin (🤦🏼‍♀️) ja siellä kun kivut ei helpottaneet edelleenkään,

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady